Pientä kesähuvia

Aamulla sateli vettä. Ei huvittanut ulkoilla. Herneet kaapista ja kankaanpalat toisesta kaapista yhdistelemällä saatiin aikaiseksi hernepussisota.

Sotiessa syntyy meteliä ja sitä on talossa muutenkin riittänyt. Olemme kaivanneet melunvaimennusta ja toimivaa akustiikkaa. Tilan akustiset ominaisuudet vaikuttavat niin paljon viihtyvyyteen. Kaiussa on hyvä laulaa, muttei jutella. Kuitenkin enemmän meillä jutellaan, vaikka lauletaankin. Jo jonkin aikaa on olohuoneessa odottaneet pinossa levyt, jotka olen maalannut herkullisilla väreillä. Jonakin päivänä saan ne vielä seinällekin asti. Toivottavasti niiden myötä kaikuefekti hieman vaimenee. Värisarjan löysin tästä kauniista kutsukortista.

 

This entry was published on heinäkuu 19, 2011 at 8:49 pm. It’s filed under Uncategorized and tagged , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Yksi ajatus: “Pientä kesähuvia

  1. Kiitos blogistanne. Meille vasta rakennuttamis-/rakentamisurakkaan alkaneelle täältä löytyy paljon kiinnostavia juttuja. Löysin tänne RTIF-blogijutun kautta. Teillä on todella viehättävän näköinen koti.

    Olen pohtinut tulevan kotimme korkean olohuoneen akustiikkaa, taidan pitää tuon akustiikkapaneelien maalamisen mielessäni -hyvä idea! Kaunis myös tuo kutsukortti :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.