Talvikuvia

Blogi on ollut hieman huonolla hoidolla viime aikoina. Kevään tullen katsotaan, saako postaukset jatkoa. Mutta vielä en malta joulusta luopua.

Oli kyllä kesä keskellä joulua, sillä nurmikot vihersivät. Nyt on onneksi jo lunta. Myrskyssä kaatuneen puun nokkaan tehtiin linnuille talviruokapaikka. Kaatuneessa puussa nimittäin tuhoutui oravanpesä.

Lapsilla on majoja aina sekä ulkona että sisällä. Mutta välillä lämmitellään takan äärellä. Kiertoiltamattakka on loistava ison tilan lämmittäjä.

Rakentaessa sattui haaveri. Keskeytimme kaikki rakennushommat kevääseen saakka. Nyt olemme keskittyneet sisätöihin, sellaiseen, josta tulee hyvä mieli. Kuten virkkaamiseen ja kirjoittamiseen. Siksi pitää olla työhuone. Varahuone on saanut sielun, kun se täyttyy kirjoilla, kutimilla ja paperipinoilla. Olen laittanut ikkunoihin verhoja ja siten tietysti kiinnittänyt verhokiskoja. Ihan kuin maailmalle avautuminen saisi nyt hetkeksi riittää. Oma rauha.

This entry was published on tammikuu 13, 2012 at 11:47 am and is filed under Uncategorized. Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

2 ajatusta: “Talvikuvia

  1. Hei! Kiva, kun tuli uusia kuvia kauniista talostanne! Onhan tuo aika metkaa, että kuusi ja nurmikko vihertää kilpaa..:)

  2. Kiva tosiaan kun “kuulee” sinustakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.