Onko teillä lapsille naulakkoa?

On, nyt on!

Tupereita on vietetty epävirallisesti lähes joka ilta. Käytössä huomaa ne puutteet ja tarpeet, joita asumiselle on, lastenkin kanssa. Aikuisille on ollut tarjolla henkaripuuta kaapissa, mutta lapsille vähän vähäisesti. Asia korjaantui, kun Dotsit löytyivät seinälle. Kuraeteisessä on talon takeille ja repuille koukkuja, mutta vieraat eivät kulje kuriksen ja kissaeteisen kautta.

 

Asumassa

Ja nyt kuviin. Eilen en saanut huonolla yhteydellä lisättyä yhtään kuvaa. Valmis on kuitenkin aina kivempi kuvattava kuin pölyinen ja siksi tässä onkin nyt reilusti kuvia eri tiloista. Viime hetkellä vedettiin tapetit seinään muuttopäivänä, samoin muutamia viime tipan ideoita ja käytännön pakkoja toteutettiin.

Tytön huone yläkerrassa on sisustettu vanhoilla kalusteilla ja kankailla, mitään uutta ei uuteen kotiin olla vielä ostettu. Yritämme löytää kalusteita mahdollisimman paljon käytettyinä tai kirppareilta,  niin nämäkin on löydetty.

Ja kun me pääsimme asumaan kotiamme, koki rakennuksella elellyt ötökkä lopun.Epoksilattian teko on nopeaa puuhaa. Valmistelut kestävät kauan, mutta itse massan valu kestää vain 15 minuuttia koko 80 neliöiseen alakertatilaan. Massa levitetään ja sitten sen annetaan itsestään tasoittua ja sen jälkeen kuivua seitsemän vuorokautta. Tämä ötökkä erehtyi lentämään lattiaan silloin kun se oli sulaa. Eikä päässyt enää irti. Nyt meillä on  lattiassa kestävä muisto rakennusajalta, ötökkä, mikä lie. Se on kuollut aivan lattian pintaan siististi, mutta sen verran painunut massaan kiinni, että mikään siivousvälinekään ei sitä vahingoita. Ötökkä on aika kaunis, epoksifossiili.

Nyt pysyy lämpö!

Hiljaista on, huoneessani hiljaista on ollut. Elämässähän on monia tärkeämpiäkin asioita kuin raksa, eikö vaan te kaikki jotka rakennatte?

Toisinaan vaan kykenee hoitamaan sen juuri akuuteimman asian, jotta työt edistyy. Muut saa odottaa, kun muu elämä painaa päälle. Nykyinen koti hoitoineen, lapset, työt, päivähoidot ja muut yhtä välttämättömät menee myös blogin edelle. Siksi täällä on vähän hiljaista ollut.

Kaukolämpö on kuitenkin jo viimein saatu liitettyä paikoilleen. Viimeinkin, tosiaan. Ja ensimmäisellä kerralla naapurin kattoon puhallettu puhallusvilla saatiin vimein oikeaan paikkaan, meille, ja nyt lämpö saattaa jo pysyä talon sisällä. Kaikessa uskomatomuudessaan tämä rakentaminen on välillä tosi hauskaa ja niin kamalaa ettei voi kun nauraa. Meidän timpurit on rautaa, AHL Groupia voimme suositella. Vastaava mestarikin on saanut hoidettua väärään paikkaan viedyt puhallusvillat ja Fortumin kaukolämpötoimituksen painostamisen niin mallikkaasti, että edelleen olemme edellä aikatauluista.

Kävinkin sitten jo loppuhäämötyksen kunniaksi kaupassa ja ostin kaikiin tiloihin pyyhekoukut. Tällaiset ylimpänä olevat oranssit, ja muutamaan tilaan mustaa:

Lisäksi kävin tilaamassa Elfan säilytysjärjestelmän vaatehuoneeseen.

Kuvia laitan, kunhan saamme jotakin uutta näkyvää aikaiseksi.