Ulkona

Kesälomat on aloitettu muualla kuin kotona ja on koluttu mökkien ja mummuloiden pirtit ja  porstuat. Samoin on kierretty ja pysähdelty monet kirpparit ja tienvarsipuljut. Kotiin oli taas ihana tulla. Mukana monet muistot ja tunnelmat, joista joitain paloja kotiinkin päätyi.

Pihalle on noussut taas lautakasoja ja pauke ja kompuran pörinä kuuluvat jälleen meidän pihalta. Autokatoksen pystytys alkoi tällä viikolla ja runko on kohta pystyssä. Tuttu Ahl Group tekee sen samoin kuin koko talon sisätyöt.

Terassejakin on aloitettu ja itäpuolen julkisivuterassi on valmis. Kelpaa lasten nyt pyöräillä ja potkulautailla jossakin. Meinaa tosin olla vähän ruuhkaista tuossa pihan ainoalla tasaisella osuudella, terassilla.

Patiot ja terassit sävytetään kuultomustalla  myöhemmin. Ensin annetaan pinnan harmaantua ja sitten vielä hieman tehostetaan harmaantumista tummalla sävyllä.

Maalaustakin on aloitettu. Pitäisi lähteä tikaskauppaan, että yltäisi ylemmäksi.

Julkisivutöitä

Julkisivut ovat alkaneet saada vaatetta ylleen. Pohjamaalattu puutavaratoimitus tuli nopeasti Puumestalta Keravalta ja se on alkanut päätyä jo se lopulliseen paikkaansa. Valkoinen paksumpi paneeli maalataan vielä päälle Tkkurilan peittävällä maalilla, sävyllä F448 Lootus, joka on hieman kermainen valkoinen.  Koristepaneeli tulee sitten tuohon viereen keltaisella Teknos Woodexin sävyllä 1803, joka on keltaisenruskea kuultosävy. Tällä hetkellä sitä on jo seinässä, mutta kuvaaja ei ehtinyt vielä siitä kuvaa saada. Tänään olin innokkaana jo maalikaupassa, jotta samoilla rakennustelineillä saisimme ensimmäisen maalikerroksen puun pintaan ennen syksyä. Täytyy hieman ensin odottaa, että kaikki alapellitykset ja listat ja muut ovat valmiina, ennen kuin pääsee maalaamaan.

Yläkuvissa näkyy sisäänkäynnin katos, joka on pieni syvennys talon etupuolella. Jos katsot hyvin tarkkaan ylintä kuvaa, huomaat, että kaikki ei siinä ole nyt ihan kohdallaan. Alta katsottuna yläkerran lattiasta paistavat lattialämmitysputket. Eristeet, muovit, alakatot jne tähän lisätään nyt vähän hassussa vaiheessa, talotehtaalla ei tuon kohdan suunnittelu ole nyt mennyt aivan putkeen. Lipan päälle tulee yläkertaan pitkänmallinen vaatehuone, ja nämä putket kuuluu siihen lattiaan. Kammottava näky kuulemma kuitenkin piakkoin hoidetaan…

Joitakin tällaisia ihmettelyn aiheita on matkan varrela eteen tullut, kuten aiemmassa postauksessanikin jo kerroin. Kai ne kuuluvat asiaan. Olen kyllä erittäin tyytyväinen siihen, että otimme vastaavan mestarin palvelun, jossa vastaava mestari hoitaa reklamatiot, uusintatyöt, kilpailtukset jne, sillä tällaisella tavallisella pulliaisella ei saattaisi kaikkeen soitteluun ja neuvotteluun ja vaatimiseen riittää pinna.

Lapsetkin ovat useaan otteeseen käyneet ihmetteleässä töiden ja oman uuden kodin edistymistä. Sisällä talossa seinät alkavat olla levytettyinä. Sähkömiehen käynnin jälkeen loputkin seinät saadaan kiinni, samoin alakatot. Nyt alkaa loppujen ovien tilaamisella ja keittiön, kalusteiden,  kiinteiden valaisimien, laattojen ja seinien valitsemisella olla jo hoppu. Kaikki tämä on vielä tekemättä.

Harjakorkeudessa

Harjannostajaisia olisi voitu jo viettää.  Talon kokoaminen talotehtaan toimituksena on ollut vain niin nopea, että ei ole ehtinyt harjakaisia edes ajattelemaan. Juhlimme niitä mielissämme, sillä nyt työ oikeastaan vasta alkaa. Pystyssä on talon kuori. Hieno se on, mutta sielu vielä puuttuu. Seuraavassa kuvia etenemisestä ja talon ulkomuodosta tuulensuojalevyissä.

Julkisivukuva. Syvennyksessä pääovi, vieressä ovet kuraeteiseen ja tekniseen tilaan. Ne tulevat jäämään piiloon autokatoksen taakse.

Kuva otettu pohjoisesta. Epäsymmetrinen harjakatto nkyy nyt tässä.

Tämä ylempi kuva on otettu eteläsuunnasta. Ovi pukuhuoneeseen, sekä ikkuna ja liukuikkunan aukko keittiöön ja ruokailutilaan. Yläkerran ikkuna makuuhuoneeseen. Terassi tulee tälle puolelle koko talon leveydeltä.

Sisätilanne. Näkymä ruokailutilasta olohuoneen perälle. Oikealle seinän viereen laudan osoittamassa suunnassa nousee joskus portaat yläkertaan. Korkeutta on nyt hurjasti, kun sisäpuolen täyttöjä ei ole vielä tehty. Kokonaisneliömäärä koko talossa on siis se 164 neliötä, josta osa on varastoa.

Havainnekuvia

Tässä muutama havainnekuva talosta arkkitehdin piirustuksista.

Tämä on siis näkymä olohuoneesta keittiöön ja ruokailutilaan päin.  Muutamia muutoksia kuviin on tullut myöhemmin, mutta tämä antaa käsityksen tilasta.

Toinen kuva on havainnekuva ulkoapäin.

Julkisivun oikeassa toteutuksessa väreinä ovat valkoinen ja keltainen. Paksumpi vaakapaneeli tulee valkoisella ja  ulko-oven syvennys sekä autotalin sisäosa keltaisella kapeammalla vaakapaneelilla. Yläkerran ikkunanapuitteet ovat valkoiset. Talon toimittaa meille Plania.