Pihan perällä lumen alla talo

Eräänä iltana tulimme kotiin myöhään yöllä. Lunta oli satanut kovin paljon. Otin kuvia tulotunnelmissa, yöllä.

Auto saatiin pihaan perä edellä. Lapset kannettiin nukkuvina sisälle ja jätettiin lumikasat Herran haltuun.  Aamulla autoa ei tosin saatu enää pihasta pois ilman apua, sillä lämpötila oli noussut plussalle ja lumi alkoi upottaa.

Lumitöitä riitti sitten pitkäksi aikaa seuraavalle päivälle ja yhä niitä on riittänyt. Alkavat tosin maistua jo vähän puulta. Moni asia on kuitenkin vaivan arvoista. Kuten se, että kotoa poissaolo tietää usein mukavia hetkiä muissa paikoissa, muiden ihmisten kanssa. Pian on taas kesä, ja näistä kasoista ei ole jälkeäkään.

sotkua ja parhaat pinot pöydän alla.

Lapset huputtivat Kukkapuron tuolin pitsipeitolla. Mielin siitä verhoa, mutta majaksi muuttui. Pitsinen maja on riittävän eristävä huntu.

Parhaat paperipinot ja kirjat löytyy pöydän alta. Odottaa lukijaa yksi kerrallaan. Lahjaksi saatu siltä, joka muuttaa pois ja halusi antaa tietonsa pois niille jotka niitä tarvitsee. Minulle nyt. Kiitos.