Siivouspäivä

Tänään sai lähteä viimeiset jouukoristeet. Niin _ maaliskuussa.  Viime viikolla otin ikkunoista joulutähdet, tänään ulkoa jouluvaloja. Sisällä kynttilänjalat nostettiin kaapin päälle. Johan tässä kohta ollaan pääsiäisessä, paaston aika jo puolessa. Lasten kanssa istutimme rairuohoa ja haimme koivunoksia vihertymään ja pajunoksia maljakkoon muuten vaan.

Tavallinen viikkosiivous toi kevään kotiin. Pienin oli aika innoissaan kantamassa tyynyjä tuulettumaan. Keskeneräinen terassi ja keskeneräiset kaiteet kantavat kuitenkin jo matot, joiden mukana tuli kevään tuoksu sisälle.

Mainokset